2014/01/13

Vegepekoni-sienipiirakka

Pohja:
100 g margariinia (tummansininen Keiju)
1 dl kauraleseitä
Muutama dl vehnäjauhoja (sen verran, että taikinan koostumus on hyvä vuoan pohjalle paineltavaksi)
1 tl kylmää vettä

Sekoita ainekset keskenään käsin ja painele taikina piirakkavuoan pohjalle. Laita jääkaappiin täytteen valmistuksen ajaksi.

Valmista vegepekoni Chocochilin ohjeella.

Loput täytteet:
1 dl kuivattuja suppilovahveroita tai pakastettuja vähän enempi (muut sienetkin käy)
1 dl paahdettua sipulirouhetta
1 prk Planti Onion kaurakermaa
½ prk Rainbow maustamatonta soijajogurttia
½ dl ravintohiivahiutaleita tai Violifen tai Wilmersburgerin juustoa raasteena
Ripaus savusuolaa
Ripaus mustapippuria

Paista sienet samalla pannulla, jolla paistoit vegepekonin. Ota piirakkapohja jääkaapista ja kasaa sienet, pekoni ja sipulirouhe sen päälle. Sekoita loput ainekset keskenään ja kaada edellisten päälle. Paista 200 -asteisessa uunissa noin ½ h tai kunnes täyte on kokonaan hyytynyt.

2014/01/08

Lämpimät voileivät vegetonnikalasta

2 tomaattia
1 pkt Tofutti sour supreme -smetanaa tai Tofutti Originalia
1 pkt Cheezly pepperjack -juustoa (tai esim. Violifen tai Wilmersburgerin juustoraastetta)
½ pikkupurkillista kapriksia
Sitruunamehua
Mustapippuria
Suolaa

6 viipaletta täysjyväleipää

Laita tofusäilyke kulhoon ja töki sitä haarukalla pienempiin osiin. Lisää tilkka sitruunamehua, pippuria ja suolaa, ja sekoita. 
Lisää sour supreme, ½ raastetusta pepperjackista, kaprikset ja pieneksi kuutioidut tomaatit. Laita leipäviipaleet uunipellille ja lado täyte niiden päälle. 
Raasta loput juustokkeet kuorrutukseksi leipien päälle. Paista 200 -asteisessa uunissa noin 10 min.

2014/01/01

Nachogratiini


½ pussia nachoja (esim. X-tra)

Papukastike:
2 prk GoGreen Salsa Mexicana -papu-linssi-kasvis-sekoitusta (tai näiden puuttuessa esim. tomaattimurskaa, papuja, tölkkiananaksia ja -maisseja + mexicana -tyyppisiä mausteita, googlettamalla löytyy sekoituksia)
½ pss Rainbow Dip Mix Taco -jauhetta
1 pkt Tofuttia (Original tai Sour Supreme, Oatly iMat Fraichekin käynee)
1-3 valkosipulin kynttä puristettuna (tai enemmän jos tykkäät valkosipulisuudesta)

Juustokastike:
Kunnon köntsä Violifen tai Wilmersburgerin juustoa raastettuna (tai sitten se vanhan ohjeen ½ - 1 dl oluthiivahiutaleita)
1 prk Nordic Ruoka Sipuli (nyk. Planti Onion) -kaurakermaa tai maustamatonta kaurakermaa
Ripaus suolaa
Ripaus mustapippuria

Kuumenna kaurakerma liedellä kattilassa ja sekoita juustoraaste/oluthiivahiutaleet siihen. Sekoita pavut, tacomauste ja Tofutti kattilassa ja kuumenna sekoitellen kunnes Tofutti on sulanut. 
Lado kastike nachojen kanssa kerroksittain vuokaan ja kaada päälle juustokastike. Paista 225 asteessa 5-10 min (nachot palavat herkästi!)

Insipiraatiota on haettu täältä.