2015/12/10

Broilerinmakuiset soijasuikale-fajitakset

Broilerin tapaan maustetut soijasuikaleet:
½ pss soijasuikaleita
vegaanista broilerimaustetta
soijakastiketta
öljyä

Keitä soijasuikaleet pakkauksen ohjeen mukaan, valuta ja painele kuiviksi lävikössä. 
Valmista marinadi öljystä, soijakastikkeesta ja broilerimausteesta ja laita kuumat suikaleet siihen, anna marinoitua vähintään puoli tuntia. Jos suikaleet eivät ole imeneet kaikkea marinadia, niin puristele ne uudelleen kuivemmiksi lävikössä ja kaada loput marinadit vasta paistettujen suikaleiden päälle imeytymään. Ruskista suikaleita öljyssä hetki.

Currymajoneesi:
1 dl maustamatonta soijamaitoa (esim. Pirkka)
3 dl rypsiöljyä
1 tl sitruunamehua
1 rkl currya
ripaus suolaa

Kaada soijamaito ja rypsiöljy blenderiin ja sekoita kunnes seos on emulsioitunut. Sekoita mukaan sitruunamehu, curry ja suola.

Lisäksi:
tortilloja
Wilmersburger- tai Violife-juustoa
kurkkua
salaattia
säilykepersikkaa tai ananasta
paprikaa

Kokoa fajitakset lämmittämällä ensin juustokuorrutteista tortillaa mikrossa, kääräise sitten muut täytteet lätyn sisälle.



2015/12/04

Juustoisa & kermaisa soijarouhekiusaus

1 pss peruna-sipulisekoitusta
2-3 dl kuivaa soijarouhetta (härkäpapuproteiinirouhekin käynee)
Poppamies Burgers & Ribs -mausteseosta tai ihan vaan grillimaustetta
2-3 rkl soijakastiketta
öljyä paistamiseen
2 prk kaura/soijakermaa
1 pussillinen valmista Wilmersburger -juustoraastetta tai noin ½ pkt itse raastettua (mikä tahansa vegaaninen juusto tietysti käy, Wilmersburger ja Violife ovat minusta eniten lehmänmaitojuustoa vastaavia)

Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Paista soijarouhetta ensin kuiviltaan öljyssä pannulla, lisää kunnolla maustetta ja loraus soijakastiketta, lisää vettä vähitellen, kunnes soijarouhe ei enää ime enempää nestettä. Sekoita kaikki ainekset keskenään vuoassa ja laita uuniin noin puoleksi tunniksi.

2015/11/06

Mausteiset kikherne-pähkinä-siemenpihvit

4-5 dl kikherneitä muussattuna
n. 2 dl pähkinä- ja/tai siemenrouhetta vapaavalintaisista siemenistä ja pähkinöistä
sipuli hienonnettuna
pari valkosipulinkynttä hienonnettuna
pieni pala inkivääriä raastettuna
1 rkl tahinia
2 tl currya
2 tl juustokuminaa
1 tl suolaa
vettä sen verran, että taikina on hyvin muotoiltavissa, lisää vähitellen
1 rkl pellavansiemenrouhetta
2 rkl korppujauhoa
2 rkl gluteenijauhoa

Kolme viimeistä voi hyvin korvata jollain muulla pihvitaikinaa sitovalla aineksella.

Sekoita kaikki ainekset kulhossa keskenään ja anna tekeytyä jääkaapissa puolisen tuntia ja muotoile sitten pihveiksi. Paista pannulla öljyssä rapeapintaisiksi.

Tarjoile esim. minttusoijajogurttikastikkeen ja lantturanskiksien kera.

2015/08/24

Gluteeniton & fennovegaaninen nokkos-hernepiirakka

Inspiraatiota on haettu Tofukeittokirjan (Kiskola,& Miettunen) Kippari-Kallen piiraasta, mutta tässä versiossa pohja on gluteeniton ja pinaatti on korvattu nokkosella.

Pohja:
2 dl gluteenitonta jauhoseosta
1 dl perunasosejauhetta (esim. K-Menu vegaaninen)
1 tl leivinjauhetta
100 g margariinia
1 dl kauramaitoa

margariinia ja gluteenitonta jauhoseosta vuoan jauhotukseen

Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen.
Voitele piirakkavuoka margariinilla ja jauhota gluteenittomalla jauhoseoksella.
Sekoita keskenään kuivat aineet ja sekoita ne margariiniin joko käsin nyppimällä tai koneella. Lisää viimeiseksi kylmä kauramaito, sekoita ja painele taikina piirakkavuoan pohjalle ja laita täytteen valmistuksen ajaksi jääkaappiin.

Täyte:
2 dl herneitä (tuoreita tai pakaste)
2 dl tuoretta tai 1 dl pakastettua, ryöpättyä nokkosta
1 iso tai 2 pientä sipulia
1 prk Planti Onion -kaurakermaa
1 dl ravintohiivahiutaleita
mustapippuria
tarvittaessa suolaa (sipulikaurakerma on aika suolainen)

margariinia ja Neito voinmakuista rypsiöljyä sipulin ruskistamiseen

Pilko sipuli ja ruskista kevyesti öljy-margariiniseoksessa pannulla. Kiehauta tuoreet herneet nopeasti, valuta vesi pois (pakastetut herneet voit lisätä suoraan piirakkaan). Kiehauta myös tuore nokkonen (tai sulata pakastettu esikäsitelty nokkonen).
Sekoita keskenään kaurakerma, mustapippuri, suola ja hiivahiutaleet.
Laita herneet, sipulit ja nokkoset piirakkapohjan päälle ja kaada kaurakermaseos päälle.
Paista piirakkaa 200 asteessa ½ tuntia tai kunnes täyte on hyytynyt.




2015/07/17

Tomaattinen tofupiirakka

1 Myllyn Paras iso lehtitaikinalevy
½ pkt Taifun Rosso -tofua murusina
½ pkt Cheezly Pepperjack -soijajuustoa murusina/raasteena
½ prk aurinkokuivattua tomaattia silppuna
½ rs kirsikkatomaatteja
½ prk kapriksia
muutama valkosipulinkynsi silppuna

Sulata ja kaulitse lehtitaikinalevy. Laita täytteet puolikkaan levyn päälle, sulje kansi ja pistele haarukalla kiinni sivuilta. Paista 200 -asteisessa uunissa n. 25 min.
Ennen sulkemista.
Paistettu piirakka.
Valmis syötäväksi.



Helppo ja nopea hedelmäinen ja pähkinäinen kastike ohralle

2 dl esikypsytettyjä rikottuja ohrasuurimoita (vielä nopeamman version saat, jos keität näitä etukäteen ison erän pakastimeen ja sulatat sopivan annoksen)

Kastike:
1 prk GoGreen Thai Curry -valmiskastiketta
1 tlk Nuttolene tai Nut Luncheon -maapähkinämureketta suupaloiksi paloiteltuna
1-2 rkl soijakastiketta
broilerimaustetta (ainakin Santa Marian on vegaaninen)

1 keltainen paprika
½-1 sipuli
1 prk säilykepersikota tai säilykeananaksia valutettuna (voi jättää poiskin jos et pidä hedelmistä lämpimissä ruuissa)
2 rkl maapähkinävoita
suolaa


rypsi- tai kookosöljyä paistamiseen

Keitä ohra pakkauksen ohjeen mukaan (tai sulata pakastettu keitetty ohra). 
Pilko sipuli ja paprika kuutioiksi. Paista sipulia öljyssä pannulla hetki, lisää sitten paprikat, siirrä sivuun. 
Pilko pähkinämureke suupaloiksi, ja ruskista kevyesti öljyssä esim. wokkipannulla ja lisää broilerimauste ja soijakastike. 
Yhdistä kaikki ainekset persikoita lukuunottamatta keskenään ja anna hautua hetki. Lisää viimeisenä persikat. Lisää suolaa maun mukaan.
Maustetut maapähkinämureke -palat pannulla.
Valmis annos!
PS. Nuttolenea saa ainakin Prismoista ja Citymarketeista (löytyy sieltä, mistä muukin kuivatavara kuten soijasuikaleet, tai vaihtoehtoisesti maapähkinävoiden läheisyydestä), Nut Lunceonia ainakin Punnitse & Säästä -myymälöistä.

2015/06/01

Sushi

Olen syönyt vegesushia kerran kaverin luona, mutta nyt tein sitä ensimmäistä kertaa kotona. Ainekset on helppo löytää ihan perus-marketeista.

Ainekset:
merileväarkkeja
sushiriisiä
avokadoa
kurkkua
riisiviinietikkaa
soijakastiketta
sushi-inkivääriä
wasabitahnaa
marinoitua Jalotofua (emme ehtineet laittaa sitä tähän ensimmäiseen erään, koska se oli vielä suht jäässä pari tuntia pakastimesta ottamisen jälkeen)

Keitä sushiriisi pakkauksen ohjeen mukaan. Laita riisiä merileväarkille niin, että se peittää 3/4 arkista ja laita pilkotut vihannekset arkin keskelle "jonoksi". Rullaa bambumaton avulla sushi rullaksi ja leikkaa kostutetulla veitsellä parin sentin levyisiksi pötköiksi. Tarjoile soijakastikkeen, wasabitahnan ja inkiväärien kanssa.

2015/05/31

Mitä vegaani voi grillata - kuvapostaus

Poutun tofugrillereitä, seitanpihvejä, Cheezly-aurinkokuivattu tomaatti-täytteistä tomaattia ja vihanneksia folionyytissä grillattuna.
Tofutti -soijatuorejuustolla ja vegaanisella punaisella pestolla (esim. Sunita) täytettyjä herkkusieniä, Wheaty Frankenberger -seitannakkeja, Anamma vegoburgare -pihvejä, paprikaa, kirsikkatomaatteja ja perunasalaattia.
Nuttolenepihvejä (Nuttolene viipaleiksi, marinointi soijakastikkeessa, öljyssä ja balsamicossa), Frankenbergereitä ja Tofutti- ja Cheezly -soijajuustotäytteisiä herkkusieniä sekä salaattia.
Jalotofun chili paistopaloja keskellä, lupiinitempeä (marinoitu soijakastikkeessa, öljyssä ja balsamicossa) oikealla, satay-kastikkeella valeltuja vartaita, joissa ananasta, herkkusientä ja Nuttolenea alhaalla/vasemmalla ja taboulleh-tyyppistä salaattia ja perunasalaattia ylhäällä.
Nuttolenepihvejä, Santa Marian BBQ Grill Oil Allroundilla valeltuja soijaleikkeitä (pienemmät pihveistä), Wheaty La Rossa nakki ja salaattia. 
Vantastic Foodsin Käsekrainereita (suosikkimakkarani, sisällä vegaanista juustoa), Wheatyn pippuripäällysteisiä seitanpihvejä, BBQ-marinoitua tofua ja lisukkeita.
Härkäpapurouhe-seitanpihvejä hampurilaisen välissä.
EDIT 6/2016

Vegaaniset nokkosletut

n. ½ l tuoreita nokkosia
2 dl vehnäjauhoa
1 tl suolaa
3 dl kauramaitoa
1 dl vissyä
1 rkl rypsiöljyä

Neito voinmakuista rypsiöljyä paistamiseen

Ryöppää nokkosenlehdet nopeasti kiehuvassa vedessä ja hienonna niitä hieman esim. keittiösaksilla.
Sekoita lettutaikina muista aineksista paitsi vissystä ja anna turvota puolisen tuntia.
Lisää vissy taikinaan juuri ennen paistamista ja sekoita varovasti.
Kuumenna öljyä lettupannulla ja paista lettuja molemmin puolin kauniin kullanruskeiksi aina välissä öljyä pannulle lisäten. Tarjoile esim. Oatly iMat Fraichen kanssa.

2015/03/17

Hapankaalipiirakka

Oikeasti savustettua savutofua saa tällä hetkellä Suomessa käsittääkseni vain Ekolosta ja Vegekaupasta, kylmälaukulla nää on mullekin roudattu isolta kirkolta. Jos joku on kokeillut savustaa tofua itse, niin kuulisin mielelläni kokemuksia siitä!

Pohja:
n. 2-3 dl margariinia
n. 3-5 dl hamppujauhoa, tattarijauhoa ja vehnäjauhoa tai esim. pelkkää vehnäjauhoa
1-2 rkl kylmää vettä

Täyte:
Rasiallinen hapankaalia
½ pakettia Vianan savutofua (Jalotofukin käy, mutta siinä ei ole yhtä napakka rakenne)
1 dl paahdettua sipulirouhetta
1 dl ravintohiivahiutaleita (vegejuustoraastekin käy mainiosti)
1 dl maustamatonta soijajogurttia
1 prk Nordic Ruoka Sipuli -kaurakermaa
Savusuolaa (savustamaton suolakin käy, suosittelen kuitenkin savusuolaa varsinkin, jos et käytä Vianan savustettua savutofua)
Mustapippuria

Pohjan ainekset taas heitetty ihan arviolla, sori. Sellaiseen keskikokoiseen pyöreään piirakkavuokaan tämä kuitenkin tuli. 
Sekoita siis jauhot margariiniin ja lisää tilkka vettä, painele taikina piirakkavuoan pohjalle, pistele pohjaan reikiä haarukalla. 
Valuta hapankaalista ylimääräiset nesteet pois siivilässä. Pilko savutofu kuutioiksi. 
Laita kaali, tofu ja sipulirouhe piirakkapohjan päälle. Sekoita jogurtti, kerma, hiivahiutaleet, suola ja pippuri keskenään ja kaada piirakan päälle.
Paista piirakkaa 175 -asteisessa uunissa, kunnes täyte on hyytynyt (soijajogurtti hyydyttää sen), eli noin puolisen tuntia.